HUOMIO! Roadrunnerin alkupään painoksissa esiintyy kansiversioiden ja etikettien kanssa jonkin verran päällekkäisyyksiä johtuen mm. siitä että vaikka kannesta tehtiin uusi painos, niin varastossa oli vielä vanhoja etikettejä ja ne käytettiin ensin alta pois ennen kun otettiin uudet etikettiversiot käyttöön.
- avattavat kannet
- etukansi yksiosainen (levyn voi siis laittaa vain takakannen sisälle)
- painospaikka pienellä fontilla, sanojen välissä logo (sorry kuvan huonoa laatua, näkyy erittäin heikosti kannessa)
- tämä on heti ekan painoksen jälkeen otettu painos, jossa on korjattu ekan painoksen virheet takakannessa.
Singlen kansikuva Singlen kansikuva
- takakannessa kappaleet oikeassa järjestyksessä ja Risto Vuorimiehen nimi kirjoitettu oikein.

- LEVYÄ ON JULKAISTU AINAKIN KAHDELLA ERI ETIKETILLÄ:

Singlen kansikuva
- levyn etiketissä ei ole reunaa kiertävää tekstiä.
- etiketin a-puolella toisen kappaleen numerointi normaali (2.)
- Stereo-sanan alla P-merkin ja vuosiluvun välinen etäisyys SUURI.
- P-merkki ON pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan S-kirjaimen kanssa
- vuosiluvun numero 4 EI OLE pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan o-kirjaimen kanssa.

Singlen kansikuva
- levyn etiketissä ei ole reunaa kiertävää tekstiä.
- etiketin a-puolella toisen kappaleen numeroinnissa numero ja piste väärinpäin (.2)
- Stereo-sanan alla P-merkin ja vuosiluvun välinen etäisyys SUURI.
- P-merkki ON pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan S-kirjaimen kanssa
- vuosiluvun numero 4 EI OLE pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan o-kirjaimen kanssa.

- LEVYÄ ON JULKAISTU EHKÄ MYÖS VIELÄ NÄILLÄ ETIKETILLÄ:

Singlen kansikuva
- levyn etiketissä ei ole reunaa kiertävää tekstiä.
- Stereo-sanan alla P-merkin ja vuosiluvun välinen etäisyys SUURI.
- P-merkki EI OLE pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan S-kirjaimen kanssa
- vuosiluvun numero 4 EI OLE pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan o-kirjaimen kanssa.
- Kappalelistauksen alla ennen Love Recordsia ON ympyröity c-kirjain.

Singlen kansikuva
- levyn etiketissä ei ole reunaa kiertävää tekstiä.
- Stereo-sanan alla P-merkin ja vuosiluvun välinen etäisyys SUURI.
- P-merkki EI OLE pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan S-kirjaimen kanssa
- vuosiluvun numero 4 EI OLE pystysuoraan linjassa ”Stereo”-sanan o-kirjaimen kanssa.
- Kappalelistauksen alla ennen Love Recordsia EI OLE ympyröity c-kirjain.

Takaisin LP-sivulle
Alkuun